Quantcast
Channel: MTVuutiset.fi - Uutiset - Rikos
Viewing all 19303 articles
Browse latest View live

Oikeuden päätösluonnokset päätyivät erehdyksessä tuomioiksi

0
0
Helsingin hovioikeus on palauttanut kuuden jutun käsittelyn takaisin Helsingin käräjäoikeuteen, kun tuomion luonnokset päätyivät tuomioiksi ilman että juttuihin määrätty käräjänotaari edes näki niitä.

20-vuotias juniorijalkapalloilija tappoi ex-tyttöystävänsä metsästysveitsellä Raaseporissa – sitoi kiinni ja raiskasi ennen surmaa

0
0
Poliisi on saanut valmiiksi Raaseporissa vuosi sitten tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan.

Ilja Janitskinin oikeudenkäynnissä käsirysy – osa jäi jälleen salin ulkopuolelle

0
0
Aamulla puoli kymmeneltä istunnossa oli ensin tunnin salainen osuus, jonka jälkeen yleisö kuulutettiin saliin. Oikeudenkäynti jatkui tänään samassa pienessä salissa, jossa se pidettiin eilenkin. Tilanpuutteen vuoksi kaikki halukkaat eivät tänäänkään mahtuneet saliin.

Aarnion puolustus: Pasilan miestä ei ole olemassa

0
0
Aarnion puolustuksen mukaan Pasilan miestä ei ollut olemassa. – Kyse oli huumepoliisin tietolähdepuhelimista, asianajaja Riitta Leppiniemi sanoi loppulausunnossa Helsingin hovioikeudessa.

Teinityttö kuoli laskettuaan päin vaijeria hyppyrimäessä – iäkkäät mäkihyppyaktiivit tuomittiin kuolemantuottamuksesta

0
0
Teinityttö kuoli laskettuaan päin vaijeria hyppyrimäessä – syytetyt tuomittiin kuolemantuottamuksesta

Hovioikeus: Aarnio-jutun päätöstä saadaan odottaa ensi vuoteen

0
0
Päätöstä Jari Aarnion huumejutussa saadaan odottaa ensi vuoteen, kertoi hovioikeudenneuvos Teemu Paasikoski tiedotusvälineille.

Ylen toimittaja MV-oikeudenkäynnissä: "Tarkoitus on ollut luoda minusta hirviömäinen kuva journalistina ja ihmisenä"

0
0
Ilja Janitskinia ja Johan Bäckmania koskevassa oikeudenkäynnissä on tänään kuultu Ylen toimittajaa Jessikka Aroa.

Turun puukkoiskusta tänään tuomio – oikeus ratkaisee, oliko kyse lain tarkoittamasta terroriteosta vai ei

0
0
Varsinais-Suomen käräjäoikeus antaa tänään tuomionsa viime vuoden elokuussa Turun keskustassa tehdystä puukkoiskusta.

Isä löi teini-ikäistä tytärtään päähän Espoossa, tytön kuulo heikkeni – tyttö yritti väittää valehdelleensa

0
0
Espoon käräjäoikeus tuomitsi eilen 41-vuotiaan miehen teini-ikäisen tyttärensä pahoinpitelystä sakkorangaistukseen. Miehelle tuomittiin 50 päiväsakkoa, mikä tekee hänen tuloillaan 300 euroa.

Europol etsii suomalaista Tuomo Ahosta – kansainvälisesti etsintäkuulutettu oleilee mahdollisesti Espanjassa

0
0
Talousrikoksista 1 vuoden ja kolmen kuukauden vankeuteen tuomittu suomalainen Tuomo Ahonen on Euroopan etsityimpien listalla. Hän on ollut kateissa keväästä 2017 lähtien.

33-vuotias mies hyväksikäytti kymmeniä alaikäisiä tyttöjä – 9,5 vuoden vankeustuomio

0
0
Helsingin hovioikeus piti voimassa 33-vuotiaan miehen 9,5 vuoden vankeusrangaistuksen lukuisista lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista.

Poliisi epäilee 50-vuotiasta miestä useiden lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä – uhrina lähipiiriin kuuluva tyttö ja tämän kavereita

0
0
Joensuun poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan useista epäillyistä seksuaalirikoksista.

Nainen viilsi miehen kaulan mattoveitsellä, teko loppui vasta terän katkeamiseen – elinkautinen

0
0
Miestä mattoveitsellä viillelleen naisen tuomio piteni hovioikeudessa elinkautiseksi murhasta. Käräjillä tuomio oli 9,5 vuotta vankeutta taposta.

"Tätähän tässä on odotettu"– Katso videolta, miten MTV Uutisten rikostoimittajat analysoivat Turun terroristin elinkautista tuomiota

0
0
Puukottaja Abderrahman Bouanane tuomittiin kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä elinkautiseen vankeuteen.

Oikeus päätti: Turun joukkopuukotus oli terroriteko – puukottaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen

0
0
Oikeus päätti: Turun joukkopuukotus oli terroriteko – puukottaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Puukottaja Abderrahman Bouanane tuomittiin terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä elinkautiseen vankeuteen.

Oikeus määräsi Turun puukottajan maksamaan lähes puolen miljoonan korvaukset uhreille ja läheisille

0
0
Oikeus on määrännyt Turun puukottajan maksamaan korvauksia iskun henkiin jääneille uhreille ja kuolleiden omaisille yhteensä yli 470 000 euroa. Lisäksi hän joutuu maksamaan ensimmäistä uhria auttamaan tulleelle miehelle lähes tuhannen euron kuukausikorvausta, kunnes tämä täyttää 65 vuotta. Mies haavoittui pysyvästi eikä kykene enää tekemään töitä.

Terroriteon tuomio: Turun puukottajan vaihtelevat kertomukset vaikeuttivat puolustuksen toimintaa

0
0
Oikeus päätti Turun puukotuksen oleen terrori-isku. Puukottaja Abderrahman Bouanane oli kirjallisessa vastauksessaan myöntänyt teon tappoina ja tapon yrityksinä.

Karjalan lennoston ex-komentajaa epäillään sotilasrikoksista – tapaus siirtynyt syyteharkintaan

0
0
Puolustusvoimien pääesikunta on saanut valmiiksi esitutkinnan Karjalan lennoston entisen komentajan epäiltyihin sotilasrikoksiin.

Asianajaja: Turun puukottaja vaikeni kuultuaan tuomion – "Hän sanoi, ettei halua nyt sanoa mitään"

0
0
Turun puukotuksista elinkautiseen vankeuteen tuomittu Abderrahman Bouanane ei kommentoinut lankaan saamaansa tuomiota, kertoo terroriteosta tuomitun asianajaja Kaarle Gummerus MTV Uutisille.

Nainen tappoi miehen Mäntyharjulla nyrkeillä ja kannettavalla tietokoneella – sai 9 vuotta vankeutta

0
0
Keski-ikäisen miehen tappaminen Mäntyharjulla helmikuussa toi naiselle yhdeksän vuoden vankeustuomion Etelä-Savon käräjäoikeudessa.
Viewing all 19303 articles
Browse latest View live