Quantcast
Channel: MTVuutiset.fi - Uutiset - Rikos
Viewing all 19303 articles
Browse latest View live

Savon Sanomat: Huumeita levitetään nyt "kauppa-autojen" avulla

0
0
Huumeita levittämään on syntynyt uusi ryhmä, jota poliisi kutsuu kauppa-autopojiksi, kertoo Savon Sanomat.

Antti Hanhivaara katosi oudoissa olosuhteissa 12 vuotta sitten – Virallisesti hänet on julistettu kuolleeksi, mutta ruumista ei ole koskaan löydetty

0
0
Ivalolaisen Antti Hanhivaaran katoamisesta on tänään kulunut tasan 12 vuotta. 21-vuotias Antti nähtiin viimeisen kerran 14. lokakuuta 2006.

Nuori mies kaahasi viidenkympin alueella yli 130 km/h – ei osannut sanoa syytä kiireelleen

0
0
Noin 20-vuotias mies päästeli autolla tuntuvaa ylinopeutta myöhään eilisiltana Turengissa Janakkalassa Kanta-Hämeessä.

Poliisi aikoo kuulla Kalajoen turmassa vakavasti loukkaantunutta tänään – kolme muuta autossa ollutta kuoli

0
0
Poliisi pyrkii kuulemaan Kalajoen kuolonkolarissa loukkaantunutta nuorta miestä tänään. Asiasta kertoi kolmen nuoren kuolemaan johtaneen ulosajon tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jan Sormunen STT:lle aamupäivällä.

Oulua riivaa törkeiden ryöstöjen aalto, aseina astaloita ja teräaseita – tunnistatko videon henkilöitä?

0
0
Oulun poliisi tavoittelee useita henkilöitä, joita epäillään tällä viikoilla tehdyistä kauppaliikkeiden ryöstöistä. Viimeisin teoista on tältä aamulta.

Poliisi puski lain kouraa paenneen kuskin ulos tieltä – karkurin vauhti pahimmillaan 160 km/h

0
0
Joensuulaismies pakeni eilen illalla ja viime yönä useita poliisipartioita henkilöautollaan Liperissä ja Outokummussa. Poliisi joutui lopulta puskemaan pakoauton ulos tieltä saadakseen kaaharin kiinni.

Valopylvääseen törmännyt mies alkoi riehua poliisille: Potki kiinniotettuna poliisiautoakin – mieheltä löytyi huumeita ja dopingaineita mutta ei ajokorttia

0
0
Tieltä ulos ajanut mies alkoi kiinniotettaessa riehua poliisille varhain lauantaiaamuna Tuusulassa.

Oletko nähnyt tätä miestä? Ryösti R-kioskin aseella uhaten

0
0
Poliisi toivoo apua kuvan miehen löytämiseksi Porin Väinölän R-kioskin ryöstöstä.

Karmea pahoinpitely siirtyi syyttäjälle: Uhria lyötiin vasaralla käsiin ja kiedottiin ilmastointiteippiä pään ympärille – verijäljet johdattivat syyllisten luo

0
0
Helmikuussa Lieksan keskustassa sijaitsevassa yksityiasunnossa tapahtunut pahoinpitely on siirretty syyteharkintaan. 

Aamulehti: Vesilahdella poliisioperaatio viikonloppuna, apuna Puolustusvoimat

0
0
Pirkanmaan Vesilahdella oli lauantaina ja sunnuntaina Puolustusvoimien avustama poliisioperaatio, kertoo Aamulehti. Lehden mukaan paikalla oli myös ambulanssi.

Kalajoen turman ainoaa eloonjäänyttä päästiin jututtamaan – Nuoret olivat matkalla kaverin luo, muistikuvat loppuvat kaarteeseen ennen turmaa

0
0
Kalajoen tuhoisan auto-onnettomuuden ainoaa eloonjäänyttä on tutkinnanjohtajan mukaan päästy jututtamaan.

Piia Ristikankare lähti kotoaan 30 vuotta sitten ja katosi jäljettömiin, jotkut väittävät nähneensä Piian katoamisiltana – "Meille on tullut ihan valtava määrä vihjeitä"

0
0
15-vuotiaan Piia Ristikankareen katoamisesta tuli viime sunnuntaina kuluneeksi 30 vuotta. Keskusrikospoliisi on viime keväästä saakka tutkinut tapausta tiiviisti ja saanut paljon uusiakin vihjeitä tytön katoamiseen liittyen.

Valepoliisille vuosi vankeutta – lähes kaikki ikäihmisiin kohdistuneet huijaukset jäivät yritykseksi

0
0
30-vuotias mies tuomittiin yhdestä onnistuneesta ja seitsemästätoista yritykseksi jääneestä valepoliisipetoksesta vuodeksi vankeuteen.

Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa: Helsingin Asema-aukion hyppypotkutuomio jää voimaan – uhri kuoli aivovammaan noin viikon kuluttua teosta

0
0
Korkein oikeus on hylännyt törkeästä pahoinpitelystä tuomitun Jesse Eppu Oskari Torniaisen valituslupahakemuksen, joka koski syyskuussa 2016 Helsingin Asema-aukiolla tapahtunutta hyppypotkua.

Tampereen Keskustorilla pahoinpidelty kuoli sairaalassa – kuka on poliisin kuvalla etsimä mies?

0
0
Tampereen Keskustorilla 6. lokakuuta pahoinpidelty mies on kuollut sairaalassa tajuihinsa tulematta, kertoo poliisi. Tapahtumaa tutkitaan nyt pahoinpitelynä ja törkeänä kuolemantuottamuksena.

Vesilahden poliisioperaation seurauksena kiinni kaksi – epäilyinä törkeä ampuma-aserikos ja laiton uhkaus

0
0
Poliisi on ottanut kaksi henkilöä kiinni Pirkanmaan Vesilahden lauantaiseen poliisioperaatioon liittyen. Operaatioon osallistui useita partioita, minkä lisäksi Puolustusvoimat antoi poliisille virka-apua.

Taksi törmäsi puuhun Helsingissä – Asiakkaan epäillään käyneen käsiksi taksikuskiin

0
0
Asiakkaan epäillään käyneen käsiksi kuljettajaan sillä seurauksella, että taksi ajoi puuhun Helsingin Mannerheimintiellä perjantaina.

Airiston Helmi -tutkinnassa vangitut miehet vaativat vapauttamistaan – oikeus päättää asiasta tällä viikolla

0
0
Airiston Helmen jutussa epäiltyjen venäläis- ja virolaismiehen vangitsemista puidaan taas tällä viikolla Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Molemmat ovat vaatineet vapauttamistaan, käräjäoikeudesta kerrotaan.

Pyörävarkauden uhri onnistui huijaamaan varasta – viritti ansan poliisin kanssa

0
0
Poliisi ja varastetun pyörän omistaja onnistuivat virittämään epäillylle pyörävarkaalle ansan viime viikolla, kertoo Helsingin poliisi.

Tampereen Keskustorin pahoinpitelystä epäilty ilmoittautui itse poliisille – uhri kuoli sairaalassa viime yönä

0
0
Tampereen Keskustorin pahoinpitelystä epäilty mies ilmoittautui itse poliisille tänään sen jälkeen, kun poliisi julkaisi aamulla valvontakamerakuvia mahdollisesta epäillystä.
Viewing all 19303 articles
Browse latest View live